Hirsikehikon pystytys sateella

Meillä oli eilen talomme hirsikehikon pystytys , lamellihirret kyseessä. Aamulla hieman tihuutti vettä (päivällä ei satanut) ja illemmalla satoi enemmän, sade kesti eilisen yön ja tänäänkin on sadellut. Kehikkoa ei aivan valmiiksi saatu, vaan maanantaina jatketaan.

Mitään suojauksia ei kehikkoon tehty, ovi- ja . Torstaiksi oli luvattu sadetta, joten rakennusmiehet levittivät aiemmin hirsipakettien suojana olleet kevytpeitteet talon suojaksi. Itsekin ahkeroimme keskiviikkoiltana rakennuksella tavanomaista enemmän, kun keräsimme hirsien suojamuovit pois sateen alta.

Ja olipa onni, että siivosimme muovit ja muut . Minulle tehdään lamellihirsitaloa (pystylamellit). Kehikon kasauspäivänä satoi koko ajan ja näin ollen jokaisen hirsikerran väli kastui litimäräksi, niin että pellavakaistat olivat läpimärkiä. Asennusporukan vetäjä ei pitänyt kastumista minkäänlaisena ongelmana, kuivuu kuulemma aika pian itsekseen.

Koko kesä meni satamatta ,nyt olisi edessä hirsikehikon pystytys lähipäivinä. Siispä kokematon kysyy mitä vaikuttaa sade pystytykseen vai haittaako o. Viimetalven pakkasillarakemsimme saunan hirsikehikkoa puoleenvälii. Ihan perus sauna jossa onm pukuhuone ja saunatila.

Pystytys eteni sateesta huolimatta vaudilla ja päivän päätteeksi saatiin muutamaa hirttä vaille ensimmäinen kerros tehtyä. Alakerran avoin tila suurine ikkunapintoineen on hirsitalolle epätyypillinen ja vaatii painumisen varalle säätöruuveja. Talo painunee 2- korkeudestaan ensimmäisen kahden vuoden aikana. Vihdoin ollaan siinä vaiheessa projektia, että talon pystytysurakka on hyvässä vauhdissa. Harmi vain, että talven varmasti surkein viikko osui juuri viime viikolle.

Työt eivät siis käynnistyneet ihan sillä tavoin kuin toiveissa oli. Tavarat tulivat ilmoitetusti viime viikon tiistaina, jolloin koko . Paikalla olisi hyvä olla myös ammattitaitoinen kirvesmies. Pystytyksen voi antaa myös hoitaa kehikon toimittajan valtuuttamat asentajat tai muu ammattitaitoinen hirsirakenteiden . Tehdasasennuksella tilatun hirsitalon pystytyksen hoitaa kuitenkin hirsirakentamiseen erikoistuneen Hongan valitsema pystytysporukka. Talon seinät nousivat pystyyn parissa päivässä ja kattoristikko oli päivässä paikoillaan. Nopea pystytys oli ensimmäistä taloaan rakentaville positiivinen yllätys.

Kontio Kaisla -saunamökin hirsikehikon pystytystyöt jatkuvat. Seuraavassa annettavat asennusohjeet ovat ohjeellisia samoin kuin asennusjärjestys. Tutustu seurantakohteeseen tarkemmin!

Materiaalimenekki on laskettu näiden ohjeiden ja piirustusten mukaiselle rakennustavalle. Lautatavara on mitoitettu.

Perustuksen tarkistaminen. Tarkistetaan perustuksen . Ensimmäisen viikon aikana valmistuu kantava hirsirunko. Sen jälkeen viikko tai kaksi menee kattorakenteiden, aluskatteen ja vesikatteen asentamisessa.

Erityisen hyvää suojausta tarvitaan juuri rakentamisen tässä . Tässä artikkelissa esitellään hirsikehikon varastointiin ja siirtämiseen liittyviä haasteita sekä hirsirungon kasaamisen liittyviä työvaiheita. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on antaa monipuolinen, kattava ja mielenkiin – non herättävä tietoisku käsin veistetyn hirsirakennuksen rakentamisvaiheista, työ- tavoista, vaihtoehdoista, ongelmista ja niiden ratkaisuista. Opinnäytetyössä ei juu- rikaan puututa teollisesti valmistettujen hirsituotteiden käyttämiseen, vaan.

Sitten kehikon pystytys ja uusi estokäsittely. Katto päälle ja pitkät räystäät. Olen tehnyt suojauksen valmiiseen rakennukseen, seinä oli vaalea ja kaunis. Seuraavalla viikolla toinen seinä oli jo pilkullinen, ennenkuin ehdin sen kyllästää.

Mutta tuo home hirren pinnassa ei ole pelkästään pahasta. Ja toki ne oli pakattu muoviin. Nosturin, laskupaikan ja hirsijärjestyksen takia vain pitkät paketit purettiin ja muovitettiin . Hirsi on 2milliä paksua. Finnlamellin talotoimituksen mukana saat tarkat pystytysohjeet, joten voit itsekin osallistua talon. Oven ja ikkunan asennus.

Jos mökki sisältää samanmittaisia porattuja ja poraamattomia hirsiä, asenna ne huolellisesti hirsikaavioiden mukaan, etteivät ne vahingossa vaihda paikkaa. Bufret Lignende Oversett denne siden Jos karmi ei mene helposti paikalleen, tarkista, ovatko karmin uraan menevät.